Tutkimus todistaa – suomalaiset ajavat useammin ylinopeutta kuin muut eurooppalaiset

Suomalaisista autoilijoista noin puolet ajaa ylinopeutta kesäisin ja talvisin tai tietyypistä huolimatta. (Kuvituskuva Poliisi)

Poliisi puuttuu aikaisempaa herkemmin nopeusrajoitusten ylityksiin.

LIIKENNETURVALLISUUS Liikenneturvallisuuden edistäminen on yksi poliisin keskeisistä tavoitteista, ja tästä syystä valvontaa tehostetaan entisestään. Liikenneturva tiedotti 2023 kansainvälisestä ESRA3-tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset kuljettajat ajavat ylinopeutta selvästi enemmän kuin eurooppalaiset keskimäärin.

Tutkimushetkeä edeltävän 30 päivän aikana kolme neljästä suomalaiskuljettajasta kertoi ajaneensa ylinopeutta niin taajamassa kuin maantiellä vähintään kerran, mikä ylittää vastaajamaiden keskiarvon huomattavasti. Lisäksi tutkimus osoitti, että Suomessa ylinopeuden ajamista pidetään hyväksyttävämpänä kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Fintrafficin selvityksessä Ajonopeudet maantiellä 2023  automaattisilta mittausasemilta kerätty nopeustieto kertoo laajasta ylinopeuden kulttuurista. Suomalaisista autoilijoista noin puolet ajaa ylinopeutta kesäisin ja talvisin tai tietyypistä huolimatta.

Suojaamattoman liikenteen eli kävelijöiden, pyöräilijöiden ja sähköpotkulautailijoiden turvallisuuden kannalta ero 30 km/h ja 40 km/h nopeuksien välillä on dramaattinen. Siinä missä 30 km/h nopeudella ajanut kuljettaja sekunnin reaktioajan jälkeen jarruttamalla on saanut ajoneuvonsa pysähdyksiin, on vastaavassa kohdassa 40 km/h ajaneella kuljettajalla nopeutta jäljellä reilusti yli 30 km/h.

− Törmäysnopeus ratkaisee, millaiset mahdollisuudet suojaamattomalla liikenteellä on selviytyä hengissä. Tämä korostaa nopeusrajoitusten merkitystä erityisesti taajama-alueilla, joissa jalankulkijat ja pyöräilijät ovat eniten vaarassa. Taajama-alueilla kulkee myös monen lapsen koulutie, toteaa poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen.

Yhä useampi suomalainen kaupunki on laskenut viime vuosina nopeusrajoituksia muun muassa keskustoissaan. Näiden nopeusrajoitusten noudattamista on syytä valvoa.  On tärkeää huomioida, että tie- ja katualuekohtaiset nopeusrajoitukset asettaa tienpitäjä, kun taas poliisin tehtävänä on asetettujen nopeusrajoitusten valvonta.

Nopeuden alentaminen tuo merkittäviä etuja liikenneturvallisuudelle. Tutkimusten mukaan nopeuden laskeminen vähentää henkilövahinko-onnettomuuksia ja pienentää liikenteessä kuolleiden sekä vakavasti loukkaantuneiden määrää. WHO:n mukaan viiden prosentin lasku keskinopeuksissa voi vähentää liikennekuolemia jopa 30 prosenttia.

Nopeusvalvonnan tarkoitus on varmistaa, että kaikki kuljettajat ymmärtävät nopeusrajoitusten merkityksen liikenneturvallisuudelle ja noudattavat niitä johdonmukaisesti. Poliisilla ja liikennevalvonnalla on tärkeä tehtävä suomalaisten liikenneturvallisuuden varmistajana.

Lue myös: Uudet säännöt kevyille sähköajoneuvoille – promilleraja ja ikäraja sähköpotkulaudoille

Kommentoi Facebookissa